maanantai 16. huhtikuuta 2012

VUODEN NÄYTTELYKAUSI AVATTU

MÄNTSÄLÄ 15.4.2012
Tuomari Joanna Pronin

Amanda rop, ryp2

Tämän vuoden ensimmäinen näyttely meni paremmin kuin hyvin. Ruby esiintyi ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään saaden tuomarilta erinomaisen. Rubyn ensimmäinen arvostelu on rohkaisevaa luettavaa:
"Erinomaista tyyppiä. Oikeat mittasuhteet, oikealinjainen pää, hyvä kaula ja ylälinja, erinomainen runko, hyvä lanne, hyvä lantio, erinomaiset kulmaukset edessä ja takana. Oikea karvanlaatu. Liikkuu sivusta hyvin, takaa pentumaisesti. Kaipaa kehätottumusta".

Amanda esiintyi itsevarmasti ja lennokkaasti rotunsa parhaaksi. Ryhmäkilpailussa Amanda sai vastaansa reilut kymmenen hienoa rotunsa parasta kanakoiraa, joista tuomari valitsi Amandan toiseksi kauneimmaksi. "Virkeän muorin", Missyn sijoittuminen näyttelyn kolmanneksi kauneimmaksi veteraaniksi kruunasi päivämme.


Missy rop-vet, bisvet 3

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

AMANDA - PARAS PUNAVALKOINEN NARTTU 2011


Amanda pärjäsi viime vuonna niin hienosti näyttelykehissä, että virallisen pisteidenlaskun jälkeen sain rotua harrastavalta yhdistykseltä tiedon, että Amanda on 2011 Paras punavalkoinen narttu! Tästä kiitos kuuluu Amandan kauneutta ja liikkeitä arvostaneille tuomareille!

Amanda täytti marraskuussa vasta kaksi vuotta, joten saavutus on upea niinkin nuorelle koiralle. Setterit kun ovat kehitykseltään valmiita usein vasta kolmen-neljän vuoden iässä. Tänä vuonna suuntaamme katseemme ulkomaille ja lähdemme tavoittelemaan Amandalle kahta puuttuvaa CACIBia, jotta saamme Amandasta kansainvälisen näyttelyvalion.

perjantai 6. tammikuuta 2012

VUOSI 2011 TIIVISTETTYNÄ


Nyt on vuosi vaihtunut ja muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen on aika päivittää tapahtumia.

Vuosi 2011 toi mukanaan paljon iloa Sadien kolmen pennun myötä. Pennut ovat kasvaneet ja kuulumisia ovat Bellan ja Nemon omistajat päivittäneet kiitettävästi. Kotiin jäänyt Ruby alkaa myös olla aikuisen punavalkoisen mitoissa ja Rubyn kanssa vuoteen mahtui niin iloja kuin suruja. Kahteen pentunäyttelyyn osallistuttiin kannustavin tuloksin Rubyn ollessa molemmissa näyttelyissä ROP-pentu sekä RYP 4. toisessa niistä. Loppuvuosi toi mukanaan myös haasteen, sillä Ruby joutui käymään läpi ison leikkausoperaation sekä siitä toipumisen. Vuosi 2012 alkaa kuitenkin positiivisissa merkeissä Rubyn kuntouduttua leikkauksesta täysin.


Missy-mummo täytti lokakuussa kunnioitettavat 13-vuotta ja nauttii vanhuusvuosistaan yhä täysin terveenä. Mummo painelee nuorempien perässä metsässä ja pelloilla, vaikka vauhti alkaakin jo hieman hidastua. Toivomme Missylle vielä monta vuotta kanssamme!

Näyttelyissäkin tuli kaikkien kanssa käytyä muutamaan otteeseen, vaikka vuosi olikin harrastuksen suhteen rauhallinen. Amanda saavutti vuoden aikana 4 sertifikaattia sekä kaksi cacibia. Amandan vuoden huippusaavutus oli RYP4. sijoitus Pöytyällä. Tänä vuonna suuntaamme katseemme ulkomaille, joten Amanda lähtenee tavoittelemaan paria cacibia jossain vaiheessa vuotta jostain päin maailmaa. Jännityksellä odotamme, onko Amanda vuoden 2011 punavalkoinen narttu. Missy osallistui kolmeen näyttelyyn, tullen 2.parhaaksi nartuksi sekä ROP-veteraaniksi kaikissa niistä. Missyn vuoden kohokohta oli BIS 2.veteraani-sijoitus Varkaan kaikkien rotujen näyttelyssä. Sadie osallistui vain yhteen näyttelyyn, saavuttaen jälleen uuden Helsingin Voittaja 2011 tittelin. Ruby tulee tekemään ensidebyyttinsä virallisissa näyttelykehissä kevään/kesän 2012 aikana.

Vuonna 2012 suunnitelmissa ei ole pentuetta. Mikäli suunnitelmat etenevät, voi olla että Amanda saa kokea äitiyden onnea vuonna 2013!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

SYKSY ON OVELLA


Kahden vuorokauden armottoman sateen jälkeen tämä ilta oli kaunis. Aurinko pilkisti koivujen välistä pellolla ja hengitys höyrysi tyttöjen nauttiessa raikkaasta ja kosteasta ilmasta. Tämä kuva minun oli pakko laittaa heti jakoon, voiko enää syksyn tuloa selkeämmin ja herkemmin aistia!

tiistai 23. elokuuta 2011

KAUNIS BELLA

Ihana Bella kävi tänään näyttäytymässä ensimmäistä kertaa mamman hoivista omaan kotiin lähdettyään. Voi sitä vauhdin hurmaa, kun Bella pääsi juoksemaan pellolle mamman ja siskon perässä. Vauhtia oli tällä kertaa kuvaajalle hieman liikaa, sillä liikekuvista tuli lähinnä "haamukuvia". Vähän piti sitten poseerata kun enimmät höyryt oli päästelty pihalle. Ja kyllä se kasvattajatäti vähän venytteli Bellaa "näyttelyasentoonkin". Kovin on kintut neidillä kasvaneet, sellaisen kasvupyrähdyksen on nyt ottanut, että sisko Ruby jäi tällä kertaa korkeudessa kakkoseksi.

Lopuksi Bella kävi vielä näyttäytymässä "hoitotäti" Amandalle ja mummolle, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa moiset kakarat. Leikkiä siskon kanssa väännettiin vielä sisälläkin siihen malliin, että toiselta siskoksista irtosi jopa maitokulmahammas! Niin kivaa tytöillä oli, että treffit täytyy sopia uudemmakin kerran syksyn aikana.
Kiitokset Bellan perheelle mukavasta illasta!


Sadie, Ruby ja Bella

Bellan vasen kylki 4kk iässä

Bellan oikea kylki 4kk iässä

tiistai 16. elokuuta 2011

KESÄ LÄHESTYY LOPPUAAN


Ruby, Rupsu täyttää huomenna neljä kuukautta!!! Onnea myös sisaruksille Bellalle ja Nemolle! Rubysta on kasvanut jo iso tyttö. On jännä huomata sen omaavan sekä mammansa että mummonsa luonteen piirteitä; lenkillä löydettyjä aarteita kahvimukista käpyyn kannetaan pitkän matkaa (mammalta perittyä) ja ihmismamman jalkoja hoidetaan hartaasti nuolemalla (mummolta perittyä). Amanda osallistuu kakaran viihdyttämiseen erittäin kiitettävästi; painisessiot ja leikkituokiot lelua vetäen äityvät välillä sellaisiin mittoihin, että alta pois oksat ja männynkävyt. Missy-mummo vetäytyy vimeistään tässä vaiheessa omalle pedilleen keittöön. Portin takana mummo on kakaran lähentelyiltä rauhassa. Uusia kuvia tytöistä alla. Sadie muistuttaa tällä hetkellä enemmän meksikon karvatonta koiraa, kuin punavalkoista irlanninsetteriä, mistä syystä mammasta ei kuvia tällä kertaa.


Mummo ja kakara; kuin kaksi marjaa!

Ruby 4 kuukatta ikää poseeraa

Amanda loppukesän auringonvalossa

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

KOLMAS ROPPI


Amandan voittoputki senkun jatkuu.17.7. Pöytyällä Amandan rotukehän tuomarina toimi Paavo Mattila, joka piti nuoresta neidistä niin paljon, että laittoi Amandan jälleen rotunsa parhaaksi komean Sulon (RedWhiteSilk Dynamite) jäädessä vsp:ksi. Nyt Amandan meriittilistalta löytyy siis neljästä peräkkäisestä näyttelystä 3 sertiä , yksi vsp ja kolme rop:ia. Päivän kruunasi Amandan sijoittuminen vielä ryhmäkehässä neljänneksi, Paavon tuomaroidessa myös sen. Kyllä nyt on hyvä jäädä muutaman kuukauden näyttelytauolle odottelemaan loppuvuoden kansainvälisiä näyttelyitä.