Olemme aukaisseet kotisivut:
kennelin kotisivut korvaavat blogin,
joten tyttöjen kuulumisia ja pentusuunnitelmia
voi jatkossa seurata kotisivuilta.
Kotisivuja kehitetään ja kuvia sekä tietoa koirista lisätään sivuille pikkuhiljaa.



Ihana Bella kävi tänään näyttäytymässä ensimmäistä kertaa mamman hoivista omaan kotiin lähdettyään. Voi sitä vauhdin hurmaa, kun Bella pääsi juoksemaan pellolle mamman ja siskon perässä. Vauhtia oli tällä kertaa kuvaajalle hieman liikaa, sillä liikekuvista tuli lähinnä "haamukuvia". Vähän piti sitten poseerata kun enimmät höyryt oli päästelty pihalle. Ja kyllä se kasvattajatäti vähän venytteli Bellaa "näyttelyasentoonkin". Kovin on kintut neidillä kasvaneet, sellaisen kasvupyrähdyksen on nyt ottanut, että sisko Ruby jäi tällä kertaa korkeudessa kakkoseksi.



Taas hieno päivä näyttelyssä. Kymen Setterit ja Pointterit järjestivät Club Shown Hyvinkäällä 2.6. Tuomari Lynne Skethcley Englannista ihastui kovasti sekä Missyyn että Amandaan. Kauniisti esiintynyt Amanda vei kuitenkin pidemmän korren tullen parhaaksi nartuksi häviten lopulta komealle Sulolle (RedWhiteSilk Dynamite). Paras narttu kisassa kisasivat meidän tyttöjen lisäksi Hollannin tuonti "Rilla"pn3 ja Kanadan tuonti "Luna" pn4.
Pitkän näyttelytauon jälkeen lähdimme aikaisin sunnuntai-aamuna kohti Pohjois-savoa. Amanda (Courtdown Dancing Queen) aloitti vahvasti nuortenluokassa Varkauden kaikkien rotujen näyttelyssä 29.5.2011. Tuomari Manuel Loureiro Borges Portugalista ihastui Amandaan niin paljon, että antoi sertifikaatin ja valitsi sen vielä rotunsa kauneimmaksi. Kaunis nuori neitimme käyttäytyi hienosti, vaikka perässä juoksikin laumamme vetreä veteraani Missy.


