tiistai 19. huhtikuuta 2011

B-PENTUEEN KOLME IHMETTÄ


Sadiesta tuli vihdoin mamma sunnuntaina 17.4. Kaksi suloista tyttöä ja yksi viehättävä pieni poika otettiin ilolla ja innolla vastaan.


Pennut ja tuore äiti voivat hyvin. Pennut kasvavat vauhdilla, onhan maitobaari auki ympäri vuorokauden ja kolmella varaa valita mistä hanasta maitonsa juovat.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

ENÄÄ VIIKKO PENTUJEN SYNTYMÄÄN


Tulevalle äidille kuuluu pelkkää hyvää; masu on sievästi pyöristynyt, askel alkaa painaa lenkillä, mutta ruoka maistuu! Kuluneella viikolla on ollut selvästi havaittavissa pentujen liikkeet, eläväistä porukkaa, sen verran voimakkaasti käden alla pentujen potkut tuntuvat!


Edellisenä viikonloppuna tulevalle mammalle ja vauvoille rakennettiin oma pesä, eli pentulaatikko alakerran pieneen huoneeseen. Synnytystä varten on kaikki tykötarpeet hankittuna, nyt vaan odotellaan. Huomenna Sadie menee vielä tiineysröntgeniin, sillä haluamme varmistua pentujen lukumäärästä.


perjantai 18. maaliskuuta 2011

SADIESTA TULEE MAMMA!!!

Nyt se on totta! Kävimme eilen Sadien kanssa Mäntsälässä tiineysultrassa Merja Dahlblomin vastaanotolla. Jännitys oli kipristellyt vatsanpohjalla jo aamuyöstä, joten ilo ja huojennus oli suurta kun Merja aloitti ultraamisen sanoilla; "No onhan täällä". Varmuudella neljä kaunista sikiötä Sadien masussa.

Jäljellä on enää jännittävät neljä viikkoa tiineyttä, jonka aikana Sadie paisunee melkoisesti. Laskettu aika on viikon 15 lopulla. Tulevaa mammakoiraa on pidetty alkutiineyden ajan kuin kukkaa kämmenellä ja viimeiset neljä viikkoa tulevat menemään samaan tahtiin; paljon hellyyttä ja ruokaa sekä lepoa ja lenkkeilyä Sadien ehdoilla. Tuossa se nytkin nukkuu jalat sätkien, nähden varmaan unia jokapuolella juoksentelevista pennuista! Lisään kuvia, kun masu alkaa kasvaa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Puppies planned 2011 Spring/Summer

PUNAVALKOISIA UNELMIA


Sadie tapasi viikko sitten unelmiensa prinssin, joka saapui Saksanmaalta ihan vain Sadiea riiaamaan. Tämä pari on kuin luotu toisilleen ja molemmat täyttävät tärkeät kriteerit; äärimmäisen lempeät luonteet, puhdas punavalkoinen väritys sekä terve ja sopusuhtainen rakenne. Pieniä punavalkoisia pentuja odotellaan, kolmisen viikkoa aikaa ultraan, jolloin saamme vahvistuksen unelmien täyttymiseen.

Myös kennelnimihakemus on lähtenyt eteenpäin ja vahvistusta odotellaan.

Lisätietoja kiinnostuneille antaa
Kati_marttinen@hotmail.com
GSM 050 3398501

TYTTÖJEN VUOSIKATSAUS 2010


Tyttöjen sivujen päivittäjä oli kovin laiska vuonna 2010. Nyt on taas aika ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhtyä kertomaan kuulumisia. Vuoden 2010 tapahtumat tiivistettynä;


Amanda (Courtdown Dancing Queen)


Amandasta kasvoi vuoden 2010 aikana varsinainen persoona. Amandaa voi kuvailla parhaiten kolmella sanalla; vauhdikas, leikkimielinen ja hellyyden kipeä. Amandalta ei jää mikään huomaamatta ja kaikkeen Amandalla on jotain sanottavaa. Mikään metsälenkki ei ole Amandalle liian pitkä, mutta lenkin jälkeen Amandasta on ihaninta painautua emännän tai isännän kainaloon loppuillaksi. Mikäli Amanda ei mielestään saa tarpeeksi hellyyttä, läpsii se tassulla niin pitkään kunnes on tyytyväinen rapsutuksien määrään.

Myös leikkihetket ovat tärkeitä ja monesti Amanda leikkiikin pitkiä aikoja itsekseen leluja heitellen ja niitä vingutellen kun kukaan laumasta ei intoudu mukaan. Amanda kävi myös vuoden 2010 aikana tutustumassa näyttelyiden ihmeelliseen maailmaan ollen pariin otteeseen rotunsa kaunein pentu.


Sadie (Mairead)


Sadien vuosi meni rauhallisissa merkeissä, Amandan tyyny ja paras kaveri sai viettää iloisia hetkiä metsässä juosten ja läheisessä joessa uiden. Sadie rakastaa emänsä tapaan uimista ja viime kesänä siihen tarjoutuikin useita tilaisuuksia.

Sadie menestyi myös näyttelykehissä hienosti, huipentumana Vuoden voittaja titteli messukeskuksen näyttelystä joulukuussa. Suomen punaiset ja punavalkoiset Irlanninsetterit yhdistyksen Vuoden punavalkoinen narttu kisassa Sadie tuli toiseksi, heti emänsä Missyn jälkeen. Loppuvuodesta alkoi haaveilu Sadien pennuttamisesta ja oikean sulhasehdokkaan etsintä käynnistyi.


Missy (Redwhitesilk Brenda)


Missyn vuosi 2010 kului yhtä vauhdikkaissa merkeissä kuin aiemminkin. Tämä teräsmummo jaksoi ihmetyttää kaikkia pirteällä olemuksellaan ja kevyellä askeleellaan. Ikä ei tunnu vielä paljon painavan, vaikka Missy täyttikin lokakuussa kunnioitettavat 12 vuotta! Missy kävi pyörähtämässä näyttelykehissä viisi kertaa ja menestyi yhä uskomattoman hyvin voittaen Vuoden punavalkoinen narttu kisan!

Vanheneminen näkyy lähinnä siten, että Missystä on tullut uskomattoman ahne ruoan perään...ja tietysti lepo omassa pedissä maistuu entistä makeammin. Toivottavasti mummolla on edessä vielä monta ilon ja terveyden täyttämää vuotta ja saattahaan olla että keväällä mummon jaloissa pyörii tyttären tyttäriä ja poikia.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Pieni englantilainen prinsessamme

"Tässä minä makoilen, enkö vain olekin söpö?"

Emännän pitkäaikainen unelma englannin tuonnista osoittautui vihdoin mahdolliseksi loppuvuodesta. 18.11.09 syntyi 12 pennun pentue, josta emännälle tarjottiin mahdollisuutta saada narttupentu. Viikkojen aikana pennut kasvoivat ja sähköposti kävi kuumana. Vihdoin tammikuun 15. koitti se hetki, kun oman pikku prinsessan noutomatka kotiin saattoi alkaa. Valittu pentu osoittautui hyvin rohkeaksi ja kauniimmaksi kuin kuvissa ja matka pennun kanssa sujui odotettua jouhevammin. Laumamme sai odotetun vahvistuksen ja nyt viiden päivän kotiutumisen jälkeen nappula käyttäytyy kuin olisi aina kuulunut perheseemme.



Kasvattaja Sue Blackmore asuu pohjois-Devonissa, jonne matkustimme Lontoosta junalla. Viikonloppumatkamme aikana pääsimme näkemään kauniiden punavalkoisten lisäksi henkeäsalpaavan kauniita nummi- ja peltomaisemia. Tuntui kuin olisimme tupsahtaneet keskelle Emmerdalen kuvauksia. Tunsimme olomme erittäin tervetulleiksi, sillä Sue ja puolisonsa Shaun pitivät meistä hyvän huolen koko viikonlopun ajan.


Perille saavuttuamme pääsimme heti samana iltana, matkasta toki väsyneinä, näkemään jäljellä olevat pupsit. Pentueen kahdestatoista jäljellä oli kuusi pentua, sillä puolet pennuista oli haettu jo uusiin koteihin samalla viikolla. Kuudenkin pennun saaminen samaan kuvaan osoittautui kuitenkin mahdottomaksi.


Dawn ja Lily, rakkaan pikkuneitimme emä ja emän emä. Erittäin kauniita ja lempeäluonteisia molemmat.


Jem, pentujen isä osoittautui nuoresta iästä huolimatta komeaksi ja erittäin vastuuntuntoiseksi punavalkoiseksi. Näimme kuinka Jem osallistui pentujen hoitoon pesemällä ja leikittämällä niitä.