perjantai 22. tammikuuta 2010

Pieni englantilainen prinsessamme

"Tässä minä makoilen, enkö vain olekin söpö?"

Emännän pitkäaikainen unelma englannin tuonnista osoittautui vihdoin mahdolliseksi loppuvuodesta. 18.11.09 syntyi 12 pennun pentue, josta emännälle tarjottiin mahdollisuutta saada narttupentu. Viikkojen aikana pennut kasvoivat ja sähköposti kävi kuumana. Vihdoin tammikuun 15. koitti se hetki, kun oman pikku prinsessan noutomatka kotiin saattoi alkaa. Valittu pentu osoittautui hyvin rohkeaksi ja kauniimmaksi kuin kuvissa ja matka pennun kanssa sujui odotettua jouhevammin. Laumamme sai odotetun vahvistuksen ja nyt viiden päivän kotiutumisen jälkeen nappula käyttäytyy kuin olisi aina kuulunut perheseemme.



Kasvattaja Sue Blackmore asuu pohjois-Devonissa, jonne matkustimme Lontoosta junalla. Viikonloppumatkamme aikana pääsimme näkemään kauniiden punavalkoisten lisäksi henkeäsalpaavan kauniita nummi- ja peltomaisemia. Tuntui kuin olisimme tupsahtaneet keskelle Emmerdalen kuvauksia. Tunsimme olomme erittäin tervetulleiksi, sillä Sue ja puolisonsa Shaun pitivät meistä hyvän huolen koko viikonlopun ajan.


Perille saavuttuamme pääsimme heti samana iltana, matkasta toki väsyneinä, näkemään jäljellä olevat pupsit. Pentueen kahdestatoista jäljellä oli kuusi pentua, sillä puolet pennuista oli haettu jo uusiin koteihin samalla viikolla. Kuudenkin pennun saaminen samaan kuvaan osoittautui kuitenkin mahdottomaksi.


Dawn ja Lily, rakkaan pikkuneitimme emä ja emän emä. Erittäin kauniita ja lempeäluonteisia molemmat.


Jem, pentujen isä osoittautui nuoresta iästä huolimatta komeaksi ja erittäin vastuuntuntoiseksi punavalkoiseksi. Näimme kuinka Jem osallistui pentujen hoitoon pesemällä ja leikittämällä niitä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Talvisissa maisemissa

Tuttu lenkkipolku oli saanut valkoisen peitteen


Sadien löytämä jouluhalko oli juuri sopivan kokoinen kannettavaksi


Missy poseerasi nietoksissa...


...ja pääsi leikkimään lumessa...


...lumipallojen sieppaaminen on hauskaa!

Iloista Joulua kaikille!

Loppuvuosi on kulunut hujauksessa ja emäntä ollut niin kiireinen, ettei ole ehtinyt päivittämään edes tyttöjen blogia. Joulutervehdys kuitenkin kaikille tutuille ja tuntemattomille! Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan!

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kymen Setterit ja Pointterit Club Show


28.6.09 Hyvinkää
Judge Peter Sandiford, GB

Sadie VSP/BOS
Missy ROP-veteraani/BOB veteran, BIS-veteran!

Kuuma päivä aamusta alkaen. Tytöt sentään pääsivät varjoon lepäämään, mutta emännän nahka sai hyvin punertavan sävyn. Tytöt esiintyivät taas edukseen ja Missy yllätti vieden veteraanien best in show voiton. Miellyttävät tuomarit, runsaat palkinnot, mukavat ihmiset ja kaunis ilma jäävät taas ihanana muistona emännän mieleen elämään!

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Missystä C.I.E


Iloinen yllätys kohtasi emäntää tänään, kun hän kävi huvikseen kuluttamassa aikaansa kennelliiton tietokannassa. Missy on nyt ensimmäinen vahvistettu punavalkoinen kansainvälinen näyttelyvalio Suomessa. Ihmehän se ei ole, sillä Missyllä on ollut tarvittavat cacibit kasassa jo vuosia (jos emäntä nyt oikein muistaa niin kertyneitä cacibeja lienee hieman yli 20 kpl:tta).

Onnea Missy-mummo...viidestoista titteli saavutettu!

Missy is now International Show Champion! After many years and over twenty cacib´s. Congratulation to my dear Missy!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

International Dog Show 26.4.2009 Lahti KV


Ihanan lämpimänä ja aurinkoisena sunnuntaiaamuna matkamme suuntasi kohti Lahtea. Sadie oli ilmoitettu kehään pyörähtämään. Missy jäi kotiin kuukausi sitten suoritetun rasvapattien poistoleikkauksen aiheuttaman karvattoman rinnan vuoksi. Lahteen oli ilmoitettu viisi punavalkoista, kaikki sukua toisilleen; Sadien isä Ricky, Sadien siskopuolet Ruttu ja Lisa sekä velipuoli Sulo. Punavalkoisia arvioi tällä kertaa kotimainen tuomari Hannele Jokisilta.

Vaikka Sadie muistuttaa tällä hetkellä karvanlähdön takia enemmän Peppi-hevosta kuin aitoa punavalkoista, iloinen ja reipas esiintyminen teki tuomariin vaikutuksen. Sadie voitti nartut, tuli VSP:ksi Rickyn ollessa ROP. Kivointa päivässä oli Sadien mielestä päästä leikkimään siskopuolten kanssa ja nakit, joita emäntä kaivoi taskustaan ihan vaan Sadielle.

Lahti int.dog show 26.4.2009, judge Hannele Jokisilta (5 red&whites)
Sadie: BOS + CACIB
Ricky (Corranroo Celtic Vision): BOB + CACIB and GROUP 1st

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Missy voittoon Vilnassa


Viikonlopun reissu Vilnaan, Liettuaan, on nyt onnellisesti takanapäin. Kahdesta kansainvälisestä näyttelystä koostunut viikonloppu oli raskas, mutta antoisa. Tytöt käyttäytyivät todella mallikkaasti, vaikka matka oli pitkä ja matkustaminen tapahtui pääasiassa bussilla.

Tuloksia:
14.3 Lauantai, Lithuanian winner ´09, tuomari Nikolay Sedykh, Venäjä
15.3 Sunnuntai, Vilnus Cup ´09, tuomari Zoran Brankovic, Serbia

Missy ROP molempina päivinä, Liettuan Veteraani Voittaja ´09
Sadie lauantaina PN2, sert, cacib, Liettuan Voittaja ´09, sunnuntaina exellent, mutta ei muuta sijoitusta löysien takaliikeiden takia.

Sadie sai siis viimeisen cacibin ja on nyt vahvistamista vaille kansainvälinen näyttelyvalio, eli International Show Champion, lyhennettynä C.I.E.

Ja seuraavaa reissua suunnittelemaan...